Äitiys on ollut minulle parasta tällä hetkellä elämässä. Rakastan poikaani niin, että sydän pakahtuu. Tekisin sen nyytin puolesta mitä vaan. En voinut koskaan uskoa äitiyden olevan näin monipuolista, palkitsevaa ja ihanaa. Tietenkin välillä on raskaita päiviä, väsyttää ja tekemistä riittäisi enemmän kuin olisi aikaa. Silti. En vaihtaisi tätä aikaa mihinkään. Mikään ei voi korvata tätä aikaa. Tätä ei koskaan saa takaisin.

En yritä olla mikään superäiti, kaikki aina tiptop. Joskus tuntuu, että pyritään olemaan superäitejä. Lelut pois lattialta, kaikki lapseen viittaavaa piiloon. Meillä on olohuoneen lattialla pojan leluja, omassa huoneessaan on myös leluja. Lattialla. Helppoahan ne on siirtää pois, kun alkaa imuroimaan. Tai piilottaa laatikoihin. Kohtahan niitä saa olla keräämässä/komentamassa pois lattialta. Siihen on nyt vielä aikaa. Koetan ainakin ajatella niin.

Joskus neuvolassa tuntuu paineet kasautuvan harteille. Pelkään joka ikinen kerta, että pojalle ei ole tullut käyrien mukaan tarpeeksi painoa/pituutta. Tätä pelkäsin hulluna ihan alkuaikoina. En enää niin paljon. Silti se pieni pelko kolkuttelee siellä takaraivossa. Teinkö nyt oikein? Sanoinko nyt kaiken mitä halusin? Onhan pojalla kaikki hyvin?
Meidän ihana neuvolatäti jää mammalomalle, tilalle tulee toinen. Toivottavasti on yhtä mukava ja ihana, kuin tämä. Sitten saakin enemmän pelätä mitä sanoo/tekee neuvolassa.

Varmaan moni äiti tietää sen tunteen, kun etsii tietoa Googlesta. Ihan tosi. Joskus sieltä löytyy todella hyödyllisiä neuvoja. Esim. mikä on fiksuin tapa tehdä sosetta, ohjeita ruuan tekoon vauvalle, soseruokia. Joskus niitäkin Googletuksia löytyy milloin on hätä iskenyt. Niitä kertoja on onneksi harvassa. Tottakai kyselen äidiltäni paljon, on auttanutkin monessa asiassa.

Äitini sanoi, että kaikki me ollaan nukuttu kainalossa vauva-aika. Itse laitoin pojan aina nukkumaan pinnasänkyyn, nyt otan suoraan kainaloon. Nukkuu paremmin vieressä lämpimässä ja helppo syöttää. Sairaalassa tämä kiellettiin ankaraan sävyyn. Äitini totesi "Sama kuin kiellettäisiin antamasta hellyyttä." Niinpä. Jokainen tietenkin löytää sen oman tavan tehdä asiat. Ei ole sitä yhtä ainoaa oikeaa tapaa. 
Rutiinit ja arkipäivät. Ne muodostavat paljon arkea. Arkena touhuan pojan kanssa melkeistään aina kaksin. Mies töissä arkisin, niin ollaan muodostettu omat ruutinit. Aamupuurot, päikkärit, halailua, suukottelua, leikkimistä, ruokaa, päikkärit. Suurin piirtein tuota rataa noudattaa. Nyt olen nukuttanut ulkona (KIITOS sinulle kuka keksit itkuhälyttimen!!) ja nukkunut yli 1h unet aina ulkona. Kahdet tai kolmet unet ulkona. Suomen kesä nyt on vaan mitä on. Mitä se pieni tihkusade haittaa, kun on katos? 

Voisin tuosta itkuhälyttmistä laittaa jotain. Ennen nukutin keittiön ikkunan alla, ikkuna auki. Tuntui vain hankalalle seurata milloin herää, sai huutaa aika lujaa, että kuului sisälle. Tietenkin kävin katsomassa poikaa aina välillä, samoin käyn nytkin vaikka on itkuhälytin. Mutta kutienkin. Nyt voi pojan jättää ulos unille, kuulee kun alkaa liikkumaan/heräilemään. Aivan siis loistokeksintö!
Hommattiin itkuhälytin vasta vähän aikaa sitten, en aluksi luullut tarvitsevan tätä. Mutta kovin tuo tuntuu olevan hyödyllinen! Eikö maksanut kuin 10e. ;)

Lopussa hieman kuvia :)